1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Kähärin sukuseura, kotipaikka Mikkelin kaupunki ja toimialue koko Suomi. Näissä
säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.
2 § Tarkoitus ja toimintamuodot
Sukuseuran tarkoituksena on selvittää Kähärin sukujen vaiheita ja
historiaa, vaalia sukujen perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden
tunnetta sukujen jäsenten keskuudessa sekä saattaa julkisuuteen yleisesti kiinnostavaa historiallista tietoa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura mahdollisuuksiensa mukaan
tekee sukuseura- ja sukututkimustoimintaa tunnetuksi,
järjestää sukukokouksia, sukupäiviä, retkiä ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia,
tukee sukuja koskevaa tutkimustoimintaa,
kerää ja arkistoi sukuja koskevaa tietoutta sekä saattaa sitä jäsenten tietoon, sekä
harjoittaa seuran tarkoituksen toteutumista edistävää julkaisutoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi sukuseura voi ottaa vastaan testamentattua ja lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja
sekä asianomaisella luvalla järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia. Seura voi
myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
3 § Jäsenet
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö,
joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on
siihen liittynyt.
Sukuseuran jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenyys alkaa, kun hallitus on hyväksynyt jäsenen
ja hän on maksanut liittymismaksunsa. sukuseuralle. Jäsenellä on oikeus
erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle
tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan sukuseuran
kokouksessa.
Varsinaisilta jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta
päättää sukuseuran kokous. Sukuseuran hallitus voi myöntää
vapautuksen jäsenmaksusta korkean iän, sairauden tai maksukyvyn huomattavan
heikentymisen perusteella.
Hallituksen esityksestä voi sukuseuran kokous kutsua sukuseuran kunniajäseneksi henkilön,
joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa tai muulla toiminnallaan
edistänyt huomattavasti seuran tarkoituksen toteutumista. Kunniajäsen on vapaa
jäsenmaksusta.
Jäsenen erottamisesta päättää sukuseuran hallitus. Jäsenellä on oikeus saattaa
erottaminen sukuseuran kokouksen ratkaistavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle kuukauden kuluessa
erottamisesta tiedon saatuaan.
Sukuseuran jäsen, joka ei ole vapaa velvollisuudesta suorittaa vuotuinen jäsenmaksu,
katsotaan eronneeksi sukuseurasta, jos hän on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahdelta
viimeksi päättyneeltä kalenterivuodelta.
Sukuseuran jäsenluetteloa pitää seuran hallitus.
4 § Hallitus
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan sukuseuran varsinaisessa
sukukokouksessa. Hallituksen toimikausi on kahden varsinaisen sukukokouksen
välinen aika.
Hallitukseen
kuuluu puheenjohtaja, jota kutsutaan sukuseuran puheenjohtajaksi, varapuheenjohtaja, jota kutsutaan
sukuseuran varapuheenjohtajaksi ja seitsemän muuta jäsentä. Hallitusta
valittaessa tulee pyrkiä sukujen eri haarautumien mukanaoloon hallituksessa.
Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, rahastonhoitajan ja
muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan
kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kaksi
hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
ja vähintään neljä muuta hallituksen jäsentä. Hallituksen päätökseksi tulee
mielipide, jota enemmistö kokouksessa kannattaa. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan mielipide, paitsi vaaleissa arpa.
Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa, jonka hallituksen kokouksen
puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat.
5 § Sukuseuran nimen kirjoittaminen
Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tai
jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6 § Tilit
Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätökset tarvittavine asiakirjoineen ja
hallituksen vuosikertomukset on annettava tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään
kolme kuukautta ennen seuraavan varsinaisen sukukokouksen pitämispäivää.
Tilintarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on annettava hallitukselle
viimeistään kaksi kuukautta ennen edellä tarkoitettua kokouspäivää.
7 § Sukuseuran kokousten koollekutsuminen
Sukuseuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on joko postitettava
jokaiselle jäsenelle tai julkaistava Mikkelissä ilmestyvässä sanomalehdessä tai,
mikäli sellaista lehteä ei ilmesty, muussa hallituksen päättämässä sanomalehdessä.
Postittamisen tai julkaisemisen on tapahduttava viimeistään kolmekymmentä (30)
päivää ennen kokousta.
8 § Sukuseuran kokoukset
Seuran varsinainen sukukokous pidetään joka kolmas
vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana.
Seuran ylimääräinen sukukokous pidetään, kun seuran sukukokous niin päättää tai kun
hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa seuran
äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten
kirjallisesti hallitukselta vaatii.
Seuran sukukokouksessa on jokaisella kunniajäsenellä, jäsenmaksusta
hallituksen päätöksellä vapautetulla varsinaisella jäsenellä ja edellisen
vuoden jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella jäsenellä äänioikeus. Jokaisella
äänioikeutetulla on yksi ääni.
Seuran päätökseksi tulee, 10 §:ssä tarkoitettuja päätöksiä lukuun ottamatta, se
mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista
äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide,
paitsi vaaleissa arpa.
9 § Varsinainen sukukokous
Seuran varsinaisessa sukukokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
-
kokouksen avaus
-
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
-
valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa
-
valitaan kaksi ääntenlaskijaa
-
hyväksytään kokoukselle työjärjestys
-
esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunnot varsinaisten sukukokousten väliseltä ajalta
-
päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
-
vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle varsinaisten sukukokousten väliselle kolmivuotiskaudelle, määrätään vuotuiset
jäsenmaksut seuraaville kolmelle kalenterivuodelle, vahvistetaan talousarvio kolmen seuraavan tilikauden
muodostamalle ajanjaksolle
-
valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi-seitsemän muuta jäsentä
-
valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja
-
muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran varsinaisen sukukokouksen
käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti niin
hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 § Sääntöjen muuttaminen ja sukuseuran purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tullakseen voimaan tehtävä
seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamista tai sukuseuran purkamista
koskevan asian esillä olosta.
Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän
kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään
varat seuran tarkoituksen edistämiseen.
11 § Muu päätöksenteko
Muussa päätöksenteossa noudatetaan niitä yhdistyslain säännöksiä, jotka sitovat
kaikkia yhdistyksiä.